Banner Image

Leijonien ketjut Itävaltaa vastaan – Ottaako Suomi murskavoiton?

Jääkiekon MM-kisat jatkuvat Suomen joukkueen osalta lauantaina, ja Jukka Jalonen julkaisi Leijonien ketjut Itävaltaa vastaan tuttuun tapaan pelipäivän aamuna. Leijonien toiseksi viimeinen lohkopeli pelataan tänään kello 16:20 alkaen, eikä ottelun merkitystä ei voi korostaa tarpeeksi.

Tarjolla olevat pisteet ovat äärimmäisen tärkeitä kummallekin joukkueelle. Itävalta on lohkon ainoa joukkue ilman voittoa tähän mennessä ja vaarassa pudota ensivuoden kisoista. Selkeänä ennakkosuosikkina peliin lähtevä Suomi puolestaan varmistaisi pudotuspelipaikan voittamalla Itävallan.

Leijonien kokoonpanossa nähdään taas muutamia muutoksia, joista ainakin yksi on todella yllättävä. Kuten jo viime ottelussa tehtiin kesken pelin, tänään Kasperi Kapanen ja Joel Armia vaihtavat pelipaikkojaan keskenään kakkos- ja kolmosketjun välillä.

Tämän lisäksi Emil Larmi palaa maaliin, Jussi Olkinuoran tilalle. Olkinuora on tänään varamaalivahtina ja Christian Heljanko popcornosastolla.  

Suurin yllätys on kuitenkin se, että eilen Unkaria vastaan MM-debyytissä maalinkin tehnyt Waltteri Merelä on tiputettu pois pelaavasta kokoonpanosta pois Ahti Oksasen tieltä. Viltissä tänään Heljangon ja Merelän lisäksi Jere Sallinen.

Leijonien ketjut Itävaltaa vastaan:

1. ketju

70 Teemu Hartikainen–65 Sakari Manninen–96 Mikko Rantanen

4 Mikko Lehtonen–55 Atte Ohtamaa

2. ketju

84 Kaapo Kakko–74 Antti Suomela–42 Kasperi Kapanen

3 Olli Määttä–50 Miika Koivisto

3. ketju

82 Harri Pesonen–91 Juho Lammikko–10 Joel Armia

52 Mikael Seppälä–2 Ville Pokka

4. ketju

29 Ahti Oksanen–24 Hannes Björninen–12 Marko Anttila

6 Niklas Friman–23 Nikolas Matinpalo

Suomelle riittää vain voitto

Suomi lähtee otteluun niin merkittävänä ennakkosuosikkina, ettei ottelusta kelpaa mikään muu lopputulos kuin voitto. Pudotuspelejä silmällä pitäen, olisi tärkeää liitää loput lohkovaiheesta voitosta voittoon ja kasvattaa jokaisen pelaajan itseluottamusta ja pelirohkeutta.

Leijonien ehdoton ykköstähti Mikko Rantanen on joukkueen paras pistemies tehoin 0+7=7. 62 maalia NHL:ssä kuluneella kaudella 89 otteluun tehnyt supertähti on kisoissa yhä ilman maalia. Rantanen on kuitenkin päässyt hyvin maalipaikoille ja hänellä onkin 13 laukausta maalia kohti. NHL:ssä maalitykki on tehnyt keskimäärin joka kuudennella laukauksella maalin, joten Rantaselle voidaan odottaa vielä paljon maaleja, jos hän saavuttaa normaalin tahtinsa.

Todennäköisesti tänään ei tarvitse jännittääkö, että voittaako Leijonat. Suurempi kysymys on: ”ottaako Suomi murskavoiton?”

Suomen peli Itävaltaa vastaan alkaa kello 16:20, ottelua voit seurata MTV 3:lta. Studiolähetys alkaa jo 16:00.

100% talletusbonus 200€ asti!

Uusi vedonlyöntisivusto upean bonuksen saattelemana! Nappaa jopa 200€ pelirahaa 5x kierrätyksellä!