Banner Image

Marko Anttilan saavutukset Leijonissa – Mörkö löi sisään viimeisen kerran

Suuren johtajuuden ja kulovalkean tavoin levinneen Mörkö-sensaation lisäksi, on Marko Anttilan saavutukset Leijonissa jotain, mitä ei hetkeen nähdä uudelleen. Kaksi MM-kultaa, olympiakultamitali ja yksi MM-hopea, on sellainen saalis kuuden MM-turnauksen ja kaksien olympialaisten ajalta, mihin moni ei pysty.

Jäävuoren kokoinen Mörkö pelasi Suomen maajoukkueessa yhteensä 61 arvokisa- ja 76 harjoitusottelua. Näistä otteluista isossa osassa nähtiin Anttilan rinnassa kapteenin C-kirjain, täysin oikeutetusti.

Anttilan rooli leijonissa oli kaikkea muuta kuin pistenikkari, mutta hädän hetkellä isoissa peleissä Mörkö astui esiin. Vuoden 2019 jääkiekon MM-kisojen finaalissa Kanadaa vastaan, Mörkö iski Leijonien tasoitusosuman, sekä mestaruuden ratkaisseen voittomaalin.

Marko Anttilan ura Leijonissa

Marko Anttilan ura Leijonissa sai alkunsa kaudella 2011-12, kun Mörkö puki ensimmäisen kerran Suomen maajoukkueen pelipaidan harjoitusotteluihin. Jo heti seuraavana vuonna 203-senttinen hyökkääjä sai kutsun maajoukkueen mukaan MM-turnaukseen ja se oli upean tarinan alku.

2013 vuoden MM-kisat järjestettiin Helsingissä ja Tukholmassa. Anttila aloitti mitalijahdin jo ensimmäisessä turnauksessa, mutta Leijonat tippuivat Tre Kronoria vastaan välierissä. Pronssiottelussa Suomi taipui Yhdysvaltojen edessä niukasti 2-3 rankkaritappioon.

Vuonna 2018 seuraavan kerran Suomi pääsi nauttimaan Marko Anttilan pelaamisesta, kun Mörkö oli mukana niin MM-, kuin myös olympiajoukkueessa. Menestystä ei kuitenkaan tullut vieläkään, kun MM-taival loppui puolivälierissä Sveitsiä vastaan, karmeassa 2-3 tappiossa. Olympialaiset taas menivät myös heikosti, kun Leijonat tippuivat niin ikään puolivälierissä Kanadalle.

Koko kansan mörkö

2019 keväällä oli se hetki, kun Marko Anttilasta tuli koko kansan Mörkö. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Ruotsia vastaan Mörkö tasoitti pelin, kun ottelua oli jäljellä vain reilu minuutti. Leijonat voittivat ottelun lopulta jatkoajalla ja etenivät välieriin Venäjää vastaan. Venäjää vastaan Anttila oli koko ottelun ainoa maalintekijä Suomen 0-1 voitossa. Finaalissa Kanadaa vastaan nähtiin Mörkö taiteilemassa ensin tasoitus- sitten vielä voittomaali. Leijonien kapteenista oli tullut kansansankari.

Vuoden 2020 MM-kisat jäivät koronan takia pelaamatta, mutta vuonna 2021 oli Anttilalle varattu jälleen kapteenin paikka joukkueesta. Leijonat ylsivät turnauksessa aina loppuotteluun asti, mutta ratkaisevassa ottelussa Kanada oli Leijonia parempi 2-3 jatkoaikavoitolla.

2022 oli Anttilan uralla voitokkain vuosi. Vaikka kyseisenä vuonna Mörkö ei edustanutkaan Suomea kapteenina – Valtteri Filppulan saadessa tämän kunnian – oli Anttila todella tärkeässä roolissa tupla mestaruudessa. 

Suomen tie oli katketa MM-kisoissa Slovakiaa vastaan, mutta Mörkö iski kavennus- ja tasoitusmaalin. Lopulta Leijonat voittivat Slovakian ja eteni aina finaaliin asti. Loppuottelussa Leijonat voittivat Kanadan 4-3 jatkoajalla. Olympialaisissa Leijonat ylsivät myös voittoon asti ja Anttila iskikin Suomelle maalin puolivälierissä Sveitsiä vastaan.

Tämänkin vuoden MM-turnauksessa nähtiin Anttilalta kaksi maalia, mutta Leijonien tie katkesi Kanadaa vastaan puolivälierissä. Kotikisoissa Suomen ollessa ennakkosuosikki koko kisoissa, oli upea paikka sinetöidä Anttilan ura kauniisti. Marko Anttilan maajoukkue uralle tuli lopulta harmillinen päätös, sillä leijonat eivät olleet lähelläkään finaalia.

Anttilalle jäi arvokisauraltaan käteen 61 ottelua, joista iso osa kapteenina, tehot 12+12=24, 2 MM-kultaa, olympiakulta ja MM-hopeamitali. Mutta ennen kaikkea Marko “Mörkö” Anttila sementoi itsensä osaksi suomalaista jääkiekkohistoriaa. 

Mörkö-ilmiö

Vuonna 2019 Marko Anttilan tehdessä todella tärkeän maalin Suomen jokaisessa pudotuspeliottelussa, syntyi Suomeen kokonainen Mörkö-ilmiö. Kyseisenä keväänä Suomen voitettua mestaruuden, alkoi älytön Mörkö-buumi. Arabian mörkö-aiheiset mukit myytiin loppuun kaupoista, ihmiset ottivat mörkötatuointeja ja sankarista tehtiin jopa minikappale.

Suomi on aina ollut menestyshullua kansaa. Vaikka jo ennen mestaruuksia oli Anttila arvostettu pelimies ja johtaja, muutti 2019 kansan mielipiteen kapteenista. Mestaruuden kannalta elintärkeitä pelejä ratkaissut Mörkö oli erilainen kuin muut. 203-senttinen kapteeni oli vähemmänkin jääkiekko seuraavan katsojan helppo löytää jäältä. 

Marko Anttila ei koskaan ollut Suomen parhaita maalintekijöitä, eikä välttämättä edes eliittitason pelaaja. Se mitä Mörkö kuitenkin oli, ei voi tiivistää yhteen artikkeliin. Yksi Leijonien suurimpia ja arvostetuimpia hahmoja, loistava johtaja, joka näytti esimerkkiä kaukalossa ja sen ulkopuolella. Anttilan periksiantamattomuus ja ratkaisukyky isoissa peleissä on jotain, mitä ei välttämättä nähdä enää koskaan.

2019 kisojen sankari palkittiin samana vuonna vuoden jääkiekkoilijana, eikä kenelläkään ollut nokan koputtamista asian tiimoilta.

Marko Anttila on virallisesti ilmoittanut lopettavansa Leijonat-uransa, joten Tanskaa vastaan löi Mörkö viimeisen kerran sisään. Marko Anttilan saavutukset Leijonissa tulevat elämään ikuisesti ja yksi suurimmista kapteeneista tullaan muistamaan.

200 käteiskierrosta tervetulotarjouksena!

Highrollerilta jopa 200 ilmaiskierrosta ilman kierrätysvaatimusta!