Banner Image

Leijonat jälleen vaikeuksissa, Norjan synkkä minuutti – MM-kisojen päivittäinen yhteenveto

MM-kisojen päivittäinen yhteenveto saa jatkoa, kun tarkastelussa on keskiviikkona 17.5 pelatut neljä ottelua. Vaiherikkaassa päivässä ennakkosuosikit olivat taas vahvempia, mutta Norja ja Ranska pääsivät todella lähelle ryöstöretkeä. Leijonat olivat jälleen vaikeuksissa, kun Ranska piti Suomen todella ahtaalla pelin loppuun asti. Norjan synkkä minuutti pilasi haaveet tärkeistä pisteistä.

Tasaisen matsin tuhosi 39-sekuntinen vaihe

Latvia isännöi Norjaa 16:20 alkaneessa ottelussa keskiviikkona. Ottelun merkitystä kummankaan joukkueen osalta ei voi väheksyä. Latvia tarrasi voitolla kiinni pudotuspelipaikkaan, mutta samaa mahdollisuutta tarjottiin myös norjalaisille. Ottelu oli kokonaisuudessaan todella tasainen, lukuun ottamatta Norjan vaikeaa minuuttia.

Ensimmäinen erä jäi kuin ihmeen kaupalla maalittomaksi. Erän aikana pääsivät molemmat joukkueet pelaamaan ylivoimaa, Latvian ottaessa yhteensä neljä jäähyä ja Norjan kaksi. Jäähyistä viimeisimmät tulivat kuitenkin molemmat ajassa 19:39, kun tunteet kuumenivat HIFK:ta edustavan norjalaisen Christian Kasastulin ja Latvian Miks Indrasiksen välillä. Kasastul sai tilanteesta huitomisjäähyn ja Indrasis väkivaltaisuusjäähyn.

Ensimmäinen erä taputeltiin jäähyjen jälkeen 0-0 erätauolle ja laukauksetkin menivät tasan 9-9. Toisessa erässä jäähyjen merkitys kasvoi kuitenkin merkittävästi. Ottelua pelattiin vielä tasavajaalla ensimmäisen erän lopun kahinoiden takia, sai Latvia nopean paineistuksen aikaan. Hyökkäyksen päätteeksi joutui Norjan liigan tähtihyökkääjä Thomas Berg-Paulsen istumaan kampitusjäähyä suurin seurauksin.

Jo 4vs3 -ylivoimalla Latvia pääsi yrittämään kiekon maaliin sullomista, ilman tulosta. Minuuttia myöhemmin kuitenkin norjalaisten purkukiekon jälkeen onnistui Latvia tekemään nopealla hyökkäyksellä helpolta näyttäneen maalin. Örebrossa hyvän kauden pelannut Rodrigo Abols pääsi tälläämään jättökiekosta avausmaalin sisään.

Toista maalia ei varsinaisesti tarvinnut odotella, kun 39 sekuntia myöhemmin maalilaulu soi taas. Norja voitti aloituksen ja pääsi hyökkäyspäähän vain menettääkseen kiekon. Tästä seurasi taas nopea vastahyökkäys, jonka päätteeksi Ronalds Kenins antoi todella upean poikittaissyötön Sveitsin 2. sarjatason pistehirmulle Tom Andersonsille. Andersons pääsi laukomaan suoraan syötöstä tylyn 2-0 maalin ja Arena Riga teki kaikkea muuta kuin hiljentyi.

Norjan comeback jäi piippuun

Norjalaiset pääsivät yrittämään takaa-ajoa, mutta sitä ennen piti selättää melkein kaksi minuuttia 5vs3 -alivoimaa. Tässä norjalaiset kuin ihmeen kaupalla onnistuivat ja takaa-ajo sai alkaa. Tässä ottelussa ei hallinnan kautta ilmeisesti maaleja saanut tehdä, sillä Norjan kavennus osuma oli hyvin tutun näköinen. Norja pääsi 2 vastaan 1 -vastahyökkäykseen, jossa Ludvig Hoff päätti onnistuneesti laukoa itse, peli kaventui 1-2:een. Tämä maali tuli norjalaisten kannalta todella onnekkaaseen paikkaan, sillä se oli koko erän ainoa laukaus. 17-1 Latvian hyväksi mennyt laukaustilasto kertoo kotijoukkueen dominsassista.

Erän lopussa molemmat joukkueet tarjoilivat taas toisilleen ylivoimaa, ilman minkäänlaisia tuloksia. Kolmannessa erässä surkeat ylivoimaotteet saivat uuden ulottuvuuden. Molemmat joukkueet pääsivät kertaalleen ylivoimalle, mutta maalittomuuden lisäksi ottivat itse ylivoimajäähyt. Kolmannessa erässä Norja pääsi kuskin paikalle, mutta se ei riittänyt vaan ottelun loppulukemiksi jäi 1-2.

Keskiviikon MM-kisojen päivittäinen yhteenveto sai alkunsa jännittäviä vaiheita sisältäneen rutiinivoiton tutkimisella. Etenkin toisessa erässä peli olisi voinut revetä Latvian hyväksi, mutta Norjan maalivahti Henrik Haukeland oli jälleen loistava. Lohkon kuudentena olevan Norjan pelit jatkuvat perjantaina Sloveniaa vastaan 16:20 ja kisaisäntä Latvia saa lauantaina 20:20 alkaen Kazakstanin kimppuunsa.

Yhdysvaltojen AHL-joukkue luistelee voitosta voittoon

MM-kisojen päivittäinen yhteenveto tarkastelee seuraavaksi USA-Latvia ottelua, jossa AHL-joukkueeksikin kutsuttua USA:ta ei voinut taaskaan pysäyttää. Yhdysvalloilla esiintyy jokaisessa ottelussa sama ongelma, mutta ongelma on osattu ratkaista hyvin. Näissä MM-kisoissa USA kokoonpano on ollut poikkeuksellisen heikko otteluiden ensimmäisissä erissä, mutta ratkaisuna toimii dominoida kaksi jäljelle jäävää erää.

Tässäkin ottelussa Itävaltaa vastaan, aukesi jenkkien ylivoimapelaajille mahdollisuus ottaa johtoasema. Totuttuun tapaan, ylivoimat eivät kuitenkaan kelvanneet ottelun alussa, vaan väsyneellä jalalla tullut joukkue sai koko erän aikana aikaan vaivaiset seitsemän laukausta, huolimatta kahdesta ylivoimasta. Ainoa asia mitä Yhdysvallat pystyivat kontrolloiman ensimmäisessä erässä olivat aloitukset.

Toiseen erään mentäessä 0-0 lukemissa sai ottelu uuden ilmeen ja USA hyppäsi kuskin paikalle ajassa 27:16. Urallaan yli 200 NHL-peliä pelannut nykyinen AHL-hyökkääjä Rocco Grimaldi pääsi tekemään helpon maalin. Pittsburgh Penguinsiin palannut Nick Bonino yritti vanhanaikaista, mutta kiekko irtosi lavasti ja lipui maalin toiselle puolelle Grimaldin eteen, jolla oli helppo työ viedä USA johtoon.

Erän loppupuolella Ottawa Senatorsin rookie-puolustaja Tyler Kleven joutui jäähylle kampituksesta. Ylivoimalla Peter Schneider ampui valelämärin kohti maalia, mutta laukaus oli suunnattu ohi maalista suoraan Thomas Rafflin lapaan, joka tökkäsi kiekon maaliin. Maali oli Itävallan kapteenille turnauksen kolmas, ja ne kaikki ovat tulleet ylivoimalla.

Vaikka erä näytti jo tasaiselta, ei USA ottanut jalkaa kaasulta vaan paineista tällä kertaan erän loppuun asti. Se tuotti tulosta ajassa 38:20, kun 21-vuotias AHL-pelaaja Carter Mazur pääsi laukomaan parhaalta sektorilta johtomaalin Yhdysvalloille. Toiselle erätauolle suunnattiin Yhdysvaltojen 2-1 johdossa ja selkeässä hallinnassa.

Heti kolmannen erän alkuvaiheilla ajassa 43:24 USA vahvisteli johtoa todella upealla maalilla. Vain 19-vuotias nuorukainen Lane Hutson teki niin sanotun coast-to-coast maalin, eli kuljetti kiekon omalta maaliltaan vastustajan maaliin. Maali oli Boston yliopistossa pelaavalle lupaukselle ensimmäinen arvokisamaali, eikä se olisi voinut tulla hienommalla maalilla. Maali oli varmasti hienoin mitä MM-kisojen päivittäinen yhteenveto on sisältänyt, mutta voi olla myös koko turnauksen komein täysosuma.

Itävalta pääsi pelottelemaan rankkarilla

Maalin jälkeen pelin täyden hallinnan ottanut USA piti peliä hallussaan ja pelaaminen näytti taas helpolta ja mukavalta. Helppous ja mukavuus oli loppua, kun Itävallan Dominic Zweger pääsi yrittämään kavennusta rangaistuslaukauksesta. Rankkarista ei kuitenkaan seurannut maalia ja USA selvisi säikähdyksellä. Ajassa 57:27 Yhdysvallat sinetöivät ottelun Nick Perbixin osumalla tyhjiin. Tyhjämaaliosuma oli Tampa Bay Lightningin puolustajalle uran ensimmäinen maajoukkuemaali.

Neljän voitetun pelin jälkeen USA pitää luontevasti kärkipaikkaa lohkossa. Jenkkien kanssa pudotuspeleihin on yltämässä tällä hetkellä Ruotsi, Tanska ja Suomi. Yhdysvaltalaiset jatkavat urakkaansa lauantaina Tanskaa vastaan 12:20 aamupäivän otatuksessa. Seitsemäntenä lohkossa olevan Itävallan pelit jatkuvat Saksaa vastaan huomenna 20:20.

Kanada leikitteli voittoon – ensimmäinen kymppi pelottavan hyvä

MM-kisojen päivittäinen yhteenveto jatkuu Kanada-Kazakstan ottelulla, jossa ennakkosuosikki oli sitä mitä saattoi odottaa. Ottelun ensimmäinen maali tuli jo ajassa 00:19, kun kanadalaispuolustaja Mackenzie Weegar iski ensimmäisestä hyökkäyksestä avausmaalin. Maalin avulla Calgary Flamesin pakki johtaa jo koko turnauksen pistepörssiä. NHL:ssä noin 0,5pistettä/peli tekevä puolustaja pelaa MM-kisoja 2pistettä/ottelu -tahdilla.

Maalista kului alle viisi minuuttia, kunnes Lawson Crouse iski Kanadan 2-0 johtoon. Crousen rooli maalissa oli yksinkertainen: laita Weegarin syötöstä tyhjiin. 25-vuotias Arizona Coyotes -hyökkääjä teki myös ottelun kolmannen maalin ajassa 7:50. Justin Barron ja Scott Laughtonin loistavan paineen jälkeen sai Crouse kiekon itselleen ja laukoi ottelun 3-0 johtoon ensimmäisen kahdeksan minuutin aikana.

Vaikka Kanadan joukkue hallitsi ottelun alkua selvästi ja jatkuvasti, onnistuivat kazakit kavennusmaalissa. Vastahyökkäykseen polkenut Adil Beketayev vei kiekon maalin taakse ja yritti syöttää maalin edustalle. Kiekko osui kuitenkin Kanadan maalivahdin Joel Hoferin varusteisiin ja kimposi maaliin. Maali oli Kazakstanin puolustajan ensimmäinen arvokisamaali.

Koska 3-1 johto ensimmäisessä erässä ei riitä, kävi Kanadan Samuel Blais karvaamassa kiekon loistavasti kazakstanilaisten maalin takaa ja syötti maalin edustalle Joe Velenolle. Veleno viimeisteli helposti paikasta takakulmaan ja kanukit voittivat ensimmäisen erän 4-1.

Toisesta erästä ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Avausmaalin tehnyt Weegar otti koukkaamisjäähyn, mutta Kazakstanin ylivoima oli odotetun heikkoa, eikä vaaraa kavennukselle ollut. Kanada hallitsi ensimmäisen erän tavoin peliä ja olikin jopa yllättävää ettei kovasta paineistuksesta seurannut lisää maaleja Kanadalle. Kanadalaiset laukoivat toisessa erässä 15 kertaa maalia kohti, Kazakstan puolestaan kolmesti.

Heti kolmannen erän alussa ajassa 41:55 edellisen maalin pääroolissa ollut Blais pääsi itsekin maalin makuun. Maali oli St. Louis Bluesin hyökkääjälle turnauksen toisen ja se tuli helposta reboundista.

Maali jäi lopulta ottelun viimeiseksi ja Kazakstan välttyä tuloksellisesti täydeltä tuhoamiselta. Pelillisesti Kanada oli kuitenkin selkeästi vahvempi, kuten olettaa saattoi. Laukaukset menivät kanadalaisille 40-17 ja aloituksetkin 70 prosenttisesti. Voitolla Kanada kiipesi Sveitsin ohi lohkon kärkeen ja jatkaa MM-turnaustaan juuri Sveitsiä vastaan lauantaina 16:20 alkaen. Lohkoseiska Kazakstanin pelit jatkuvat puolestaan perjantaina Slovakiaa vastaan kello 20:20.

Leijonien peli jälleen vaikeaa

MM-kisojen päivittäinen yhteenveto tulee päätökseen Suomi-Ranska-ottelulla. Selkeänä ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt Suomen joukkue ei taaskaan vakuuttanut. Leijonat voitti ottelun lopulta 5-3, mutta tuloksen lisäksi ottelusta jäi käteen paljon opittavaa ja parannettavaa.

Aivan heti ottelun alussa Suomen ykkösmaalivahti Emil Larmi päästi järkyttävän helpon laukauksen maaliinsa. Laiskasti aloittanut Larmi päästi puikoistaan Florian Chakiachvilin laukauksen, joka tuli käytännössä 0-kulmasta, mutta päätyi lopulta maalin. Ranskalaiset ottivat shokkialun ja siirtyivät 0- 1 johtoon Nokia Areenalla.

Leijonien onneksi vain kolme minuuttia myöhemmin Harri Pesonen onnistuu tasoittamaan pelin 1-1:een. Ville Pokan laukauksesta jää maalinedustalle irtokiekko, jota kokenut Pesonen ei epäile laittaa sisään.

Leijonille aukesi loistava paikka ottaa ohjat haltuun, kun Ranska antoi ensin ajassa 10:18 ja perään 13:21 ajassa Suomelle miehen ylivoiman. Leijonien ylivoima pelaaminen oli kuitenkin yhä luokatonta, eikä ylivoimamaalista päästy nauttimaan. Ensimmäinen erä tuli päätökseen lukemissa 1-1 ja Jukka Jalosella oli varmasti sanottavaa pukuhuoneessa.

Vaikka Suomi saikin 11 laukausta ensimmäisen erän jälkeen, ei Ranskaa vastaan voi tyytyä pelinhallintaan, jossa ottelu ei ole täysin omissa käsissä. Ranska haastoi Leijonia loistavasti rohkealla ja ennakkoluulottomalla karvauspelillä ja tuli otteluun paljon Suomea energisemmin.

Toisen erän alussa Ruotsia vastaan rankkarista onnistunut Ahti Oksanen teki Marko Anttilan syötöstä uransa ensimmäisen MM-kisamaalin. Oksanen onnistui hyvän karvauksen päätteeksi laukomaan todella pienestä kulmasta Leijonat 2-1 johtoon. Johtoasemaan oli turha kuitenkaan turvautua, sillä Ranskan kavennus oli vain kulman takana.

KalPa-puolustaja Hugo Gallet löysi upealla syötöllään maalin edestä AHL:ssä pelaavan Justin Addamon. Addamo pääsi tökkäämään kiekon Leijonien maalivahdin puikoista. Toistamiseen Larmi päästi valitettavan helpon maalin ja Ranska oli tasoissa Suomen kanssa.

Maalirikas ottelu sai jatkoa, kun Leijonien kapteeni Marko ”Mörkö” Anttila vei Suomen takaisin johtoon. Mörkö löi sisään suoralla laukauksella upean vartaloharhautuksen jälkeen. Yli kaksimetrisiä pelaajia harvoin nähdään leikkaamassa sisään hyökkäysalueella. Erän lopussa Hannes Björninen päätyi kiinnipitämisestä jäähylle, mutta alivoimasta ei seurannut harmia.

Tapahtumarikas kolmaserä

Sen sijaan kolmannen erän alussa Guillaume Leclerc veti Björnisen maihin todella rumalla laitataklauksella ja päätyi istumaan jäähylle tempustaan. Leijonien ylivoima lähtikin pyörimään poikkeuksellisen hyvin ja aivan sekuntien kuluttua ylivoiman aloittamisesta sai Teemu Hartikainen ladata Sakari Mannisen syötöstä Suomen 4-2 johtoon. Myös heikosti tehoille päässyt Mikko Rantanen oli maalissa kakkossyöttäjänä.

Rantastaselvästi ärsytti jokin asia. Suomen kapteenistoon kuuluva tähtipelaaja suivaantui pelikatkolla ja antoi pienen poikittaisen mailan ranskalaispelurille sananvaihdon yhteydessä. Kaikkien yllätykseksi tästä tuomittiin huitomisjäähy ja Ranska pääsi ylivoimalle.

Loistavan ylivoimapyörityksen aikana eivät Leijonat päässeet tekemään vaihdon vaihtoa ja vaikka Rantasen jäähykin oli kerennyt loppumaan, jatkoi Ranska myllyn pyörittämistä. Mylly pysähtyi kun Suomessa pitkän uran tehnyt Charles Bertrand pääsi iskemään kiekon reppuun Chakiachvilin mainiosta syötöstä.

Maalin jälkeen kumpikaan joukkueista ei meinannut saada peliä kunnolla haltuun, mutta Ranska kävi aivan senttien päässä tasoitusmaalista. Tyhjän maalin aikaan Suomi sai kuitenkin purettua kiekon alueelta ja Rantanen löysi Sakari Mannisen yksin tyhjän maalin välittömästä läheisyydestä ja upealla syötöllä varmisti Suomen viidennen maalin. Maali jäi ottelun viimeiseksi ja loppulukemat olivat 5-3.

Huonosta pelistä huolimatta Leijonat saivat todella tärkeät kolme pistettä ja ovat nyt lohkossa sijalla neljä. Leijonien pelit saavat jatkumoa huomenna 19.5 kello 16:20 kun vastaan tulee Unkari. Lohkon viidenneksi tippunut Ranska jatkaa pelejä Ruotsia vastaan lauantain iltapelissä kello 20:20.

100% talletusbonus 200€ asti!

Uusi vedonlyöntisivusto upean bonuksen saattelemana! Nappaa jopa 200€ pelirahaa 5x kierrätyksellä!