Banner Image

MM-kisojen lohkovaihe päätökseen – tiivistelmä lohkovaiheesta

Nyt kun on saatu MM-kisojen lohkovaihe päätökseen, on hyvä aika katsoa miten joukkueet pärjäsivät ja miksi. Jokainen joukkue käsitellään yksitellen, A-lohkon jumbosta alkaen. Joukkueiden osalta käydään pientä pohdintaa siitä, menikö lohkovaihe oletetusti ja mitkä asiat vaikuttivat suoritukseen.

A-lohkossa selkeät kärki- ja pohjajoukkueet

A-lohko oli kokonaisuutena hyvin kaksijakoinen. Lohkosta löytyi selkeä kärki, ja häntäpään joukkueet erottuivat selkeästi. Suomessa Tampereella pelattu A-lohko, oli Riikan B-lohkoon verrattuna selkeästi maalirikkaampi lohko. A-lohkossa tuli 0,82 maalia enemmän per ottelu, kuin B-lohkossa.

Suurempia maalimääriä selittää räikeämmät tasoerot parhaiden ja heikompien välillä, tämän lisätessä murskavoittoja. 

Unkarin kisat odotusten mukaan surkeasti

Unkaria povattiin ennen turnauksen alkua turnauksen heikoimmaksi joukkueeksi. Jos verrataan lohkoja ristiin, ei Unkari ollut kuitenkaan koko turnauksen huonoin, mutta kisat eivät silti olleet menestys.

12 tehtyä maalia ja 37 päästettyä, muodostaa ruman -25 maalin erotuksen. Se on keskimäärin 3,5 maalia vastustajaan vähemmän ottelussa. 

Heikko alivoima ei ollut Unkarille avuksi, kun joukkue päästi 11 kertaa kiekon omaan reppuun ollessa vähintään yhden miehen alivoimalla. Tämä on huono yhtälö, koska joukkue otti lohkovaiheen toiseksi eniten kahden minuutin jäähyjä – 26 kappaletta.

Unkarin pirtein pelaaja ja paras maalintekijä oli 35-vuotias Istvan Sofron. Sofron pelasi vasta elämänsä toiset MM-kisat, eikä jumbosijan välttäminen jäänyt hänen panoksestaan kiinni. 

  • Joukkueen odotukset olivat matalat, mutta pistesaalis on silti heikko
  • Laittoi kampoihin heikompia maita vastaan
  • Ongelmia rauhallisuuden kanssa turnauksen vaikeina hetkinä

Tasaisen heikko Itävalta

Itävallan lohkovaihe ei sisältänyt suurempia yli- tai alilyöntejä, vaan joukkue oli ottelusta toiseen huono. Tärkeimmällä hetkellä joukkue kuitenkin lunasti pienen potentiaalinsa ja kaatoi Unkarin kuoleman ottelussa ja säilytti paikan ensi kisoihin.

11:27 oli Itävallan maalisuhde kun saatiin MM-kisojen lohkovaihe päätökseen. Tämä kielii heikon puolustuksen lisäksi hyökkäysongelmista. Joukkueen ensisijainen ongelma ei ollut kuitenkaan laukausten puute, vaan niiden luokattomuus. Itävaltalaisten viimeistelyprosentti oli 7,1%.

Unkarin pelaamisessa oli muihin heikkoihin joukkueisiin verrattuna yksi poikkeus, he olivat todella kurinalaisia. Keskimäärin vain hieman neljä minuuttia per ottelu jäähyllä istuva joukkue ei ottanut yhtäkään yli kahden minuutin rangaistusta. Joukkueella on lupaavia nuoria pelaajia ja kun hyökkäyspeli saadaan kuntoon, on mentaliteetti jo ainakin hyvällä mallilla.

Itävaltalaisten ehdottomasti värikkäin pelaaja oli Marco Rossi. Rossi on Minnesota Wildia edustava 21-vuotias hyökkääjä. Vaikka nuorukainen ei ole 21:ssä NHL-pelissään tehnyt maalia, on hän pelannut hyvin AHL:n puolella.

  • Pelissä hyviä elementtejä, mutta kokonaisuus heikkoa
  • Joukkueen keskiö hyvällä pohjalla
  • Nuorekkaassa joukkueessa vanhat maalivahdit

Hyvän alkuturnauksen pelannut Ranska hyytyi täysin

Turnauksen häntäpäähän ennakoitu ja sinne sijoittunut Ranska aloitti turnauksen hyvin, mutta loppua kohti ei riittäneet voimat. Tämän selittää yksinkertaisesti sillä, että Ranskan viimeiset neljä lohkovastustajaa olivat A-lohkosta pudotuspeleihin päässeet joukkueet. 

Ranska oli toden teolla hyvin lähellä päihittää turnauksen alussa vastaan tulleet joukkueet. Kaikki kolme ensimmäistä Ranskan peliä menivät jatkoajalle, mutta niistä vain yhdestä tuli voitto. Leijonia vastaan Ranska oli välillä todella pirteä, mutta USA, Ruotsi ja Saksa olivat liian suuria maita.

Läpi turnauksen maalierolla 10:31 raastanut Ranska oli turnauksen kolmanneksi vähiten maaleja tehnyt joukkue. Jos kokonaismaalierosta otetaan pois kolme viimeistä ottelua, on maaliero 10:13, mikä ei todellakaan ole huono. Ranska oli siis vakuuttava niitä maita vastaan, joita vastaan piti olla vakuuttava.

  • Täysin ennakkoluuloton muita vastaan
  • Väkevä karvauspeli
  • Surkea laukaisutehokkuus (6,9%)

Pirteästi hyökännyt Tanska jäi lohkoon

Huolimatta siitä, että Tanska oli hyökkäyspäässä hyvinkin laadukkaan näköinen, ei joukkue ollut lähelläkään päästä pudotuspeleihin. Ainoat ottelut joissa Tanska ei päässyt kunnon maalipaikoille olivat Suomea, Ruotsia ja USA:ta vastaan.

NHL-hyökkääjä Nikolaj Ehlersin johdolla tanskalaiset pelasivat rohkeaa ja virtaviivaista hyökkäyspeliä, jossa viivapelaajat olivat isossa osassa. Joukkue nakutti maaleja hyvin tehokkaasti, viimeistelyprosentin ollessa turnauksen neljänneksi paras 11.95%.

Tanskan turnaus ei kaatunut mihinkään yksittäiseen ongelmaan ja voikin helposti spekuloida, että tanskalaiset olisivat päässeet toisessa lohkossa jatkoon. Tanskan teema oli avausottelua lukuun ottamatta hyvin selkeä: pelataan rohkeaa peliä ja joko voitetaan selvästi tai hävitään rumasti.

  • Hyvin tehokas hyökkäys
  • Taso ei vain riitä neljää huippumaata vastaan
  • Joukkueelta puuttuu Ehlersin tueksi johtavia pelaajia

Turnauksen tehokkaimmat laukojat Saksasta

A-lohkon viimeisen pudotuspeli nappasivat saksalaiset. Turnauksen tehokkaimmat laukojat (13,9%) Tarvitsivat neljä voittoa viimeisestä neljästä pelistä ja sen he tekivät. 

Saksan turnauksen alku oli harmillinen. Ensimmäiset kolme vastustajaa olivat USA, Ruotsi ja Suomi. Kaikkia vastaan Saksa oli lähestulkoon loistava, mutta jokaisesta jäi käteen vain yhden maalin tappiot ilman pisteitä. Saksa onnistui kuitenkin voittamaan viimeiset neljä peliä ja selvittivät tiensä pudotuspeleihin.

Saksan ongelmaksi voi pudotuspeleissä koitua heidän ailahtelevuus. Siinä missä yksi erä voi mennä loistavasti, onkin toinen jo todella heikkoa. Saksan maalivahti pelaaminen on myös heikolla tasolla. Saksalaiset maalivahdit ovat tässä turnauksessa ottaneet pelivälinettä kiinni vain 88,7 prosentin varmuudella.

Joukkueen ehdottomasti mielenkiintoisin pelaaja on Buffalo Sabresin puolustaja John-Jason Peterka. Peterka oli lohkovaiheen toiseksi tehokkain pelaaja lukemilla 4+5=9.

  • Riittääkö tehokas hyökkäys Kanadaa vastaan?
  • Maalivahdit pelottava kysymysmerkki
  • Hyvä fiilis pelaamisessa, neljän ottelun voittoputki

Kisojen ennakkosuosikki lohkon kolmantena

Vastoin kaikkien odotuksia, löytyvät Leijonat vasta A-lohkon kolmantena. Ennen kuin saatiin MM-kisojen lohkovaihe päätökseen, näytti Suomen hyökkäyspeli välillä todella heikolta; yksi maali Ruotsia vastaan, yksi jenkkien reppuun. Alkukankeudesta on kuitenkin ilmeisesti selvitty, sillä viimeiset lohkopelit olivat hyökkäyspäässä pirteitä.

Leijonien ykkösketju on kuitenkin yhä ollut 5vs5-pelissä pimennossa, mutta muut ketjut ovat paikanneet loistavasti.

Leijonilla on kurinalaisuuteen liittyen loistava tilanne. Suomi otti lohkovaiheen vähiten jäähyjä 14 kappaletta kahden minuutin jäähyjä, eikä yhtään vitosta tai suurempaa. Tämän lisäksi vain Latvian alivoima on ollut parempaa, suomen AV-prosentin ollessa 92,9%. 

Leijonien ehdoton tähtipelaaja Mikko Rantanen on kunnostautunut syöttökoneena, mutta maalit uupuvat yhä. Rantasen tehot ovat tähän mennessä 0+8=8.

  • Kanada vastaan puolivälierissä
  • -Maalivahti peli hiukan epävarmaa
  • Loistava kurinalaisuus

Tre Kronorilla hävytön puolustus ja maalivahtipeli

A-lohkon toisena majaileva Ruotsi on liitänyt turnauksessa vahvan puolustuspelaamisen ansiosta. Vaikka maalivahdit ja viisikkopuolustus ovat olleet Ruotsilla rautaisella tasolla, myös hyökkäyksessä on helpon näköistä. 

Ruotsi jäi koko lohkovaiheessa vain kahdesti alle kolmen maalin ja tehtyjä maaleja tuli kokonaisuudessa 26 – eli kaksi vähemmän kuin Suomella. Ruotsin hyökkäyksen yksi tahdittavista moottoreista on ollut Servettessä törkeitä teholukemia latonut Henrik Tömmernes. Tömmernesin pistesaldo on tähän mennessä 0+10=10. 

Ruotsilla on hyvin tasapainoinen hyökkäys, jossa on paljon nuoria ja nälkäisiä pelaajia, eikä hyökkäys ole todellakaan vain Sveitsissä pelaavan puolustajan varassa. 

Maalivahtiosasto on ollut Ruotsilla turnauksen eliittiä. Täysin hävytön 95,1 torjuntaprosentti ja keskimäärin yksi päästetty maali per ottelu. Kolme nollapeliä pitänyt Ruotsi on turnauksen parhailla maalivahdeilla varustettu joukkue.

  • Kisojen parhaat maalivahdit
  • Latvia vastaan pudotuspeleissä
  • Kestääkö nuorten pelaajien kantti?

Lohkovoitto superhyökkäävälle USA:lle

A-lohkon paras joukkue ja ykkössijan napannut maa on yksinoikeutetusti Yhdysvallat. 34 maalia seitsemään peliin, samalla kun omissa soi vain kahdeksan kertaa, on aivan hävytön maalisuhde.

Kokenut T.J Tynan oli lohkovaiheessa paras yhdysvaltalainen pistemies tehoillaan 1+9=10. Hänen lisäksi pisteitä ovat nikkaroineet tehokkaasti muun muassa Rocco Grimaldi 4+5=9 ja Cutter Gauthier 6+2=8. Joukkueen suurena etuna on myös se, etteivät kaikki herrat pelaa samassa ketjussa.

Ruotsin lisäksi myös USA:lla on todella laadukas maalivahti osasto. Lähes Ruotsin hävyttömyys-tasoa lähentelevän USA:n maalivahti-duon torjuntaprosentti on 94,7% ja päästettyjä maaleja tuli 1,14/ottelu. 

Joukkue on siis hyvin vahvalla ja vakaalla pohjalla kohti pudotuspelejä.

  • Ensimmäisellä kierroksella vastaan Tshekki
  • Monipuolinen ja energinen joukkue
  • Hyvin laadukas maalivahtikaksikko

B-lohkossa tasoerot merkittävästi pienempiä, paitsi jumbolla

A-lohkoon verrattuna B-lohkossa on tasoerot merkittävästi pienempiä isossa otannassa. Lohkon jumboksi jäänyt Slovenia osasi kuitenkin erottua porukasta, valitettavasti huonoissa merkeissä. Slovenian lisäksi myös Norja oli hyvin tehoton hyökkäyspäässä, mutta norjalaiset olivat hyviä omassa päässä.

Lohkon kilpailu pudotuspelipaikoista ja sijoituksista yleisesti oli todella kiivasta ja kesti aivan lohkovaiheen loppuun asti.

Slovenia oli turnauksen huonoin ja mauttomin joukkue

B-lohkon jumbosijalle jäänyt Slovenia oli todella heikko, hajuton ja mauton. Seitsemästä ottelustaan Slovenia hävisi neljä vain yhden maalin erolla. Tämä on kuitenkin hyvin pieni lohtu edes pelillisesti, sillä jokaisessa ottelussa Slovenia oli selkeästi heikompi osapuoli.  

Vain Unkarilla oli Sloveniaa heikompaa alivoimaa, slovenialaisten lukeman ollessa 56,5%. Vaikka heikko alivoima on itsessään jo merkittävä ongelma, sitä ei helpota se, että ottaa turnauksen kolmanneksi eniten kahden minuutin jäähyjä, yhteensä 26 kappaletta.

Slovenian saldo lohkovaiheesta oli surkea. 7 ottelua, 0 voittoa, 0 pistettä, 9 tehtyä maalia ja 27 päästettyä. Ensi vuonna Sloveniaa ei nähdä kisoissa, ja harvalla heitä tulee ikävä.

  • Mentaalisesti heikko joukkue
  • Valmennuksen taso tyydyttävä
  • 5vs5-pelaamisessa hyvää maalivahtipeliä

Norjan hyvä puolustus tarvii tukea hyökkäyspäässä

Jokainen maajoukkueturnaus tarvitsee lyijyisen joukkueen, jonka peleissä ei tule maaleja, jääkiekon MM-kisoissa se oli Norja. Norjan otteluissa nähtiin keskimäärin vain 3,71 maalia, mikä on 1,43 maalia vähemmän kuin lohkon keskiarvo.

Huolimatta positiivisesti yllättäneestä puolustuksesta ja kuudesta pisteestä, oli Norjan sijoitus lohkossa tyly seitsemän. Kun tekee seitsemään peliin vain yhdeksän maalia, on todella vaikeaa voittaa jääkiekko-otteluita. Norjan pisteistä puolet tulivatkin jatkoajalla, jonne joukkue selvisi kahdesti.

Kaksi pistettä tuli kuitenkin yllättäen Kanadaa vastaan, jonka Norja onnistui voittamaan jatkoajalla. Shokkivoitoksi muuttunut ottelu oli Norjan tähtihetki.

90,71 prosenttisesti kiekkoa torjunut Norja voi totisesti olla tyytyväinen omaan maalivahtipelaamiseen ja puolustukseen, mutta hyökkäyksestä ei löydä yhtään hyvää sanaa. Slovenian ohella turnauksen vähiten maaleja ja huonoin laukaisutehokkuus 5,17%.

  • Surkea hyökkäys
  • Yllätysvoitto Kanadasta
  • haastoi muitakin pikkumaita hyvin 

Ailahteleva Kazakstan lohkon kuudes

Lohkon kuudenneksi jääneellä Kazakstanilla on hyvän ja huonon pelin ero kuin yöllä ja päivällä. Joukkue onnistui voittamaan Slovakian, mutta Norjaa vastaan takkiin tuli 7-0.

Joukkueessa on paljon potentiaali, suurin tehtävä onkin ulosmitata se. Tuntui kuin jokaisessa Kazakstanin tappiossa kentälle olisi jäänyt useampi hyvä maalipaikka käyttämättä. 

Kazakstan saa erityismaininnan turnauksen toiseksi parhaasta ylivoimasta, 35,7% ylivoimakerroista onnistuneesti hyödyntänyt Kazakstan oli puolestaan alivoima turnauksen neljänneksi heikoin, 58,3%.

Välillä hyviäkin otteita esittänyt Kazakstan jäi lopulta kuitenkin kuuden pisteen päähän pudotuspelipaikasta.

  • Paljon potentiaalia
  • Hyvä YV, huono AV
  • Tulevaisuudessa hyvällä valmennuksella pudotuspeleihin

B-lohkon viides sija tasaiselle Slovakialle

En osaa sanoa oliko Slovakia tasaisen hyvä vai tasaisen huono, mutta tasainen se oli. 7 ottelua, 3 voittoa, 2 jatkoaikatappiota ja 2 tappiota. Tämän kaiken kruunaa 15:15 maalisuhde ja se, että vain kaksi ottelua ratkesi yli kahden maalin erolla. Slovakia onnistui ryöstämään pisteen myös kanukeilta.

Turnauksen neljänneksi parasta alivoimaa (90,5%), mutta neljänneksi huonointa ylivoimaa (15,79%) pelannut Slovakia olisi pienillä korjauksilla voinut hyvinkin olla pudotuspelijoukkue. Yleisesti surkea ylivoima ja eri toten tappio Kazakstanille olivat tekijät jotka pilasivat pudotuspelisaumat. 

Vähämaalisia otteluita pelannut Slovakia kaipaa joukkueeseen sankarihahmoa tai tulosketjua johon voi luottaa. Slovakian maalivahdit ansaitsevat myös erityismaininnan hirmuisesta 93% torjuntaprosentista.

  • Hyvin tasapaksu joukkue
  • Kukaan ei ratko pelejä
  • Loistavat maalivahdit

B-lohkon viimeiselle pudotuspelipaikalle tippui Tshekki

Kisat väkevästi aloittanut Tshekki tippui lopulta lohkossa sijalle neljälle. Piikkipaikkaakin hetkellisesti pitänyt joukkue pärjäsi hyvin heikompia vastaan, mutta Sveitsiä ja Kanadaa vastaan ei pisteitä irronnut. Tämän lisäksi jatkoaikatappio Latvialle oli todella ratkaisevassa roolissa, sillä tshekkiläiset olivat lohkossa latvialaisten kanssa tasapisteissä.

22:16 maalierolla lohkon loppuun tullut Tshekki oli yleisesti tasainen suorittaja, mutta joukkue on todella paljon ykkösketjun laitureiden varassa. Lohkon pistepörssin voittanut Dominik Kubalik ja pistepörssin seitsemäs Roman Cervenka ovat takoneet yhteensä puolet Tshekin maaleista. 

Tshekin ykkösmaalivahti Karel Vejmelka on ollut yksi kantavista voimista. Vejmelkan torjuntaprosentti on tähän mennessä 95,56%.

Tshekki saa pudotuspeleissä USA:n vastaan, mikä on lohkon peleihin katsoessa iso ongelma. Tshekki oli tasaisen hyvä suorittaja lohkossa, mutta isompia maita, eli Kanadaa ja Sveitsiä vastaan joukkue oli vaikeuksissa ja jäi pisteittä.

  • USA ensimmäisellä kierroksella vastaan
  • Jatkuuko Kubalikin tehokkuus
  • Vejmelka ollut loistava

Kisaisäntä yllätti kaikki ja nousi kolmanneksi

Vaikka Latvia osaa olla ärsyttävä vastustaja, joka ei anna periksi, ei kukaan uskonut heidän löytyvän B-lohkossa sijalta 3. Latvia hävisi avausottelun Kanadalle 6-0 ja seuraavankin pelin Slovakialle 2-1, eikä turnaus näyttänyt lupaavalta. 

Näitä otteluita seurasi kuitenkin viisi voittoa, joista kaksi – Tshekkiä ja Sveitsiä – vastaan tuli jatkoajalla. 7-0 murskavoitto kazakeista ja 6-0 rökäletappio Kanadalle olivat Latvian ainoat pelit, jotka päättyivät yli maalin erolla. 

Latvian 21:stä maalista viisi teki Rodrigo Abols, joka on jo useamman kauden ajan pelannut laadukasta hyökkäyspeliä Ruotsissa Röglen riveissä.

  • Tasaiset pelit, kuinka päin kääntyy jatkossa
  • Vastaan tulee kisojen jättimaa Ruotsi
  • Kotietu, todellinen hurmos jyllää

Ailahahtelevista otteista huolimatta Kanada lohkon toinen

Vaikka Kanada onkin yksi kisojen ennakkosuosikeista vuodesta toiseen, oli peliotteita katsottua yllättynyt, kun näkee Kanadan lohkon toisena. Useasti ottelun huonosti aloittanut ja kolme pistemenetystä kärsinyt Kanada on ollut pahasti ailahteleva.

Kaksi kolmesta pistemenetyksestä tuli Norjalle ja Slovakialle, joista kumpikaan ei ole pudotuspelijoukkue.

Kanadan hyökkäystä viivasta on pitkin turnausta pyörittänyt 3+6=9 tehot ahkeroinut Mackenzie Weegar. Weegarin ohella Lawson Crouse on ollut isossa roolissa tehoin 5+0=5.

Kanadan maalivahti Samuel Montembeault on ollut todella loistokas tehtävässään. 94,4 prosenttisesti kiekkoa kiinni ja vain 1,23 maalia / peli omiin.

Viime ja toissa vuoden jääkiekon MM-kisojen finaali revanssin, kun Kanada saa vastaansa Leijonat puolivälierissä.

  • Nimetön joukkue, mutta pelaa hyvin yhteen
  • Kokemus pienestä tilasta, todella kiekkotaitava
  • Jos motivaatio kunnossa, oma pää pysyy tyhjänä pitkään

B-lohkon voitti nollapelihistoriaa tehnyt Sveitsi

B-lohkon kärkipaikan otti lopulta enemmän tai vähemmän yllättäen Sveitsi. Jo valmiiksi hyvin pelannut porukka sai mukaan loistavia NHL-vahvistuksia, kun Nico Hischier tuli kisoihin yhdessä Kevin Fialan ja Jonas Siegenthalerin kanssa. 

Fiala ja Hischier ovat kaksikosta NHL-eliittiin kuuluvia hyökkääjiä ja molemmat ovatkin aloittaneet kisat pelaamalla piste per peli -tahdilla.

Laadukkaan hyökkäyksen lisäksi, Sveitsin maalivahti kaksikko teki modernin ajan historiaa, pitämällä maalin yhtäjaksoisesti tyhjänä pisimpään, kisojen alusta alkaen.

Sveitsi ei kuitenkaan selvinnyt lohkosta ilma tappioita, vaan viimeisessä ottelussa Latviaa vastaan, joukkue koki 3-4 tappion jatkoajalla. Tästä huolimatta lähes täydellisesti pelannut Sveitsi on pudotuspeleissä hyvin vahvoilla, kun heille asettuu vastaan Saksa.

  • Genoni torjuu 96,6 prosenttisesti kiekkoa
  • Lohkovoiton ansiosta Saksa vastaan
  • Monipuolinen joukkue ei ole yhden pelaajan varassa

100% talletusbonus 200€ asti!

Uusi vedonlyöntisivusto upean bonuksen saattelemana! Nappaa jopa 200€ pelirahaa 5x kierrätyksellä!